Iltalehti ja Hazard saivat mitä ansaitsivat

Julkisen sanan neuvosto antoi eilen langettavan päätöksen Iltalehdelle, kun se julkaisi tammikuun numerossa Kaarina Hazardin kolumnin "Ludvig Borga". Hazard käsittelee kirjoituksessaan median suhtautumista Tony Halmeeseen ennen tämän kuolemaa ja välittömästi kuoleman jälkeen. JSN:n päätöksen teksti ja Halmeen äidin kantelu löytyvät täältä. Kolumnia on käsitelty tällä blogisivustolla jo helmikuussa otsikolla Mediakriitikon emämunaus.

JSN sai kolumnista yhteensä 108 kantelua, mikä on Suomen ennätys. Niistä 50 ei täyttänyt kantelun muodollisia edellytyksiä. Päätöksellään neuvosto ratkaisi nyt samanaikaisesti Tony Halmeen äidin ja 57 muuta kantelua.

JSN katsoo siis Iltalehden tekstin rikkovan hyvää journalistista tapaa. Päätös syntyi äänin 10-1 ja sitä on tervehdittävä ilolla; se oli ainoa oikea ratkaisu, vaikka oletinkin pessimistisesti helmikuussa, että "tuomiosta" tulee vapauttava. JSN tunnistaa Hazardin tekstistä mediakritiikin, joka on "osin oivaltavaakin", mutta päätöksen pohjana ovat Hazardin käyttämät halventavat ja vainajan ihmisarvoa loukkaavat ilmaukset.

Vaikka sitä ei päätöksestä suoraan ilmi käykään, voimme olettaa, että tekstuaalisesti ja journalistisesti kokenut JSN on ymmärtänyt Kaarina Hazardin perimmäisen tarkoituksen: tekstissä ei puhu Hazard, vaan tekstin minä on suomalainen media. Hazardin ilmaukset ovat ikään kuin median ääntä siitä, kuinka se lehtitaloissa ja toimituksissa on ajatellut ja kommentoinut ilmiö Tony Halmetta eri aikoina. Mutta se ei ole painanut näitä kommentteja lehtiin tai sanonut niitä sähköisessä mediassa ääneen.

Miksi JSN sitten antoi langettavan päätöksen, jos se kerran tunnisti ilmaukset mediakritiikiksi ja kritiikin kohteen ilmiöksi nimeltä Toni Halme, ei henkilöksi Toni Halme? Hazardhan puhuu median suulla ja sanoo näin yrittävänsä saada meidät lukijat ymmärtämään, kuinka kaksinaamaisesti Halmeeseen on tiedotusvälineissä suhtauduttu.

Päätöksessä kirjoitetaan Hazardin "huonosta harkinnasta" sananvalintojen suhteen. Mitä ilmeisimmin sillä viitataan kahteen seikkaan. Siihen, että lukijat eivät selkeästi näe kritiikin ydintä, vaan luulevat ilmauksia Hazardin henkilökohtaisiksi mielipiteiksi. Tällöin koko tekstin identiteetti muuttuu, kuten todellisuudessa kävikin, ja kokonaisuudesta tulee ehdottomasti tuomittava. Ja siihen, että ylipäänsä on väärin kirjoittaa kursailematon mediakritiikki välittömästi henkilön kuoleman jälkeen, jolloin se on omiaan aiheuttamaan lisäkärsimystä omaisille ja läheisille.

Kaikkien pohdintojen julkaiseminen ei ole mielekästä JSN:n kokoontumisissa. Sen ei ole siis tarvinnut painaa päätökseen todennäköisiä kysymyksiään siitä, miksi ihmeessä taitava kirjoittaja Hazard menee päästämään käsistään tekstin, jonka mediakritiikki ei avaudu lukijalle, vaan johtaa internetvihaan ja langettavaan päätökseen. Mediakritiikkiin erikoistuneen kirjoittajan jos kenen tulisi nimittäin tunnistaa se heikko jää, jolloin ollaan uppoamisvaarassa. Eihän tässä ole mitään logiikkaa!

Ei olekaan silloin, kun omat tunteet saavat ylivallan.

Kuten aiemmin jo totesin: Hazardin inho ja viha Halmeen kaltaisia ilmiöitä kohtaan saivat selkävoiton kokeneen analyytikon viileästä harkinnasta. Kolumnissa todetut mielipiteet olivat Hazardin, mutta hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja pisti ilkeät kommentit henkilöimättömän suomalaisen median piikkiin.

Yritti siis kätkeä oikean minäkertojan, mutta epäonnistui: tuli henkilöineeksi itsensä suomalaiseksi mediaksi ja samalla yliarvioi jokamiesten medialukutaidon. Kolumnin tekstistä sukeutui Hazardin nautiskellessa niin rasvainen, että tästä johtavasta feministipoleemikosta, jonka kuva paistoi kolumnin vieressä, tehtiin heti tarinan konna. Nämä "Disneyn kuvakerrontaan tottuneet visailunkuluttajat", kuten Hazard kirjoittaa Halmeen peruskannattajista, suuttuivat.

PS. Sitä ei tarvitse pohtia, miksi Iltalehti ajoi samaan miinaan Hazardin kanssa ja meni julkaisemaan kolumnin. Ludvig Borga -kohu lasketaan siellä vain plussaksi, vaikka vähän ensin rapaa silmille lensikin.