Ammattilaiseksi siirtynyt Suomen menestynein naisnyrkkeilijä Eva Wahlström voitti taannoin "paidattomana" ja kypärättömänä uransa ensimmäisen ottelun. Se, miten tuo voitto tuli, oli tapaus sinänsä.
Wahlström tyrmäsi höyhensarjan kamppailussa romanialaisen vastustajansa. Välittömästi ratkaisevan oikean suoran jälkeen hän pillahti itkuun ja meni halaamaan ja pusuttelemaan hiukan sekavaa kilpakumppaniaan. Wahlström kertoi pyytäneensä tekoaan anteeksi ja huolestuneensa 19-vuotiaan romanialaisen voinnista.
"Tyrmääminen tuntui hirveältä, samaan aikaan kauhealta ja hyvältä. Ollaan tällaisia hölmöjä naisnyrkkeilijöitä", olivat Wahlströmin kommentit Helsingin Sanomissa.
Teko osoitti jaloutta ja rehtiyttä, oikeaa urheiluhenkeä. Se myös konkretisoi eron, mikä löytyy miesten ja naisten nyrkkeilyn välillä. Miehethän tyytyvät seuramaan sivusta tuomarin luvunlaskentaa kanveesiin kolahtaneen vierellä.
Minusta Wahlströmin spontaanissa teossa ja kommenteissa on hellyttävää inhimillisyyttä, mikä pistää miettimään muun muassa sitä, onko urheilun tarkoitus satuttaa toista ja miten siihen pitäisi suhtautua.
Eräillä antiikin nyrkkeilijöillähän oli taustallaan stoalainen filosofia, jossa toisen tahallista loukkaamista pidettiin merkkinä urheuden puutteesta. Esimerkiksi nyrkkisankari Melankomas voitti v. 49 jKr olympiakultaa väsyttämällä vastustajansa taktiikalla, missä jalompaa oli otella pystyssä niin kauan kuin voimat riittivät.
Wahlströmin reaktioissa on modernia meidän aikamme stoalaisuutta kylmän ja tunteettoman kilpailumaailman keskellä. Samoille ajatuspoluille johdattaa erinomainen naisnyrkkeilyelokuva Million Dollar Baby, joka oli vuoden 2005 Oscar-gaalan suurin menestyjä. Naisnyrkkeilyä voivat kaikki ihastella tai kauhistella tv:stä vuonna 2012, sillä laji on hyväksytty mukaan Lontoon olympialaisiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti