Suomalaista meininkiä

Tätä kirjoitettaessa pienen työntekijäryhmän, satama-ahtaajien, lakko on vielä kesken. Paperikoneita on ajettu alas, joidenkin ammattiryhmien palkanmaksu loppuu lakon takia ja miljoonia vientituloja katoaa päivittäin, koska tavaraa ei saada Eurooppaan tai pitemmälle. Asiakkuuksia menetetään, koska suomalaiseen tavarantoimitukseen ei voi enää luottaa.

Kaiken yli on kävellyt pyhä työtaisteluoikeus. Se on periaatteessa oikein, mutta onko tässä tapauksessa? Ahtaajat ovat hakemassa muihin palkansaajaryhmiin nähden täysin poikkeuksellista muutosturvaa irtisanomisten varalle. Vaatimusten taso on suomalaisessa työtaisteluhistoriassa ennen näkemätön - ja minkälaisen taloustilanteen aikana se konkretisoituukaan? Tupolle on sanottu tässä maassa hyvästit ja siirrytty näillä näkymin pysyvästi liittokohtaisiin neuvotteluihin. Ahtaajille ja AKT:lle tuolla asialla ei ole merkitystä, sillä tupoon ne eivät ennenkään ole liittyneet.

Oikeusjärjestelmässämme tuomareilla on valta ratkaista, mikä on kohtuullista. Villinä työmarkkina-aikana meillä pitäisi olla jokin vastaava, puolueeton elin, jolla olisi oikeus päättää, mikä työtaistelussa on kohtuuton ja epärealistinen vaatimus. Ahtaajien muutosturvavaatimus on juuri sitä. Niin suomalaista meininkiä...

Valtio yksityisti hiljattain yliopistot muun muassa lupauksella, että miltei 20 000 valtion työehtosopimuksen piirissä olevan työntekijän sopimusehtoja ei heikennetä uuden työnantajan palveluksessa.

Mitä ensimmäisten palkkaneuvottelujen alkumetreillä tapahtui? Yliopistot käynnistivät eri puolilla Suomea välittömästi yt-neuvotteluja ja uusi, kokematon yksityisiä yliopistoja edustanut sopimuskumppani ehdotti ensitöikseen oleellisia heikennyksiä mm. sairausajan palkkaan. Kokeiltiin siis kepillä jäätä, olisivatko nuo ihan tyhmiä ja heitettiin lupaukset roskakoriin. Niin suomalaista meininkiä...

Valtion taholta tämä oli odotettavissakin. Olihan se jo kahden vuoden ajan toiminnallaan todistanut, että kuuluisa lanseerattu "valtiontalouden tuottavuusohjelma" ei todellisuudessa ole mitään muuta kuin "valtiontalouden irtisanomisohjelma".

Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut johtivat lakkovaroitukseen. Automaattisesti ja kummallisen pikaisesti työnanatajapuolelta tuli vastavetona täysin kohtuullinen esitys, jossa sairausajan heikennyksistä oli luovuttu ja palkkakin nousi melkein prosentilla. Eivät siis menneet lankaan, piti ottaa esiin se varsinainen esitys.

Työttömyys nousee Suomessa koko ajan. Keskustelupalstoille ja yleisönosastoihin on alkanut sitä mukaa ilmestyä tuttuja vaatimuksia työttömien siirtämisestä yleishyödyllisiin töihin ilmaiseksi, siis ilman korvausta. Luomaan lumia, aukomaan tukkeutuneita ratavaihteita. Saavathan he jo työttömyyskorvausta!

Hetkinen...Vain Suomessa tämä voi olla mahdollista. Nykyaikana siis löytyy vielä kansalaisia vaatimaan toisia kansalaisia tekemään töitä ilmaiseksi sen takia, että nämä ovat menettäneet työpaikkansa. Eivätkö nämä järjen jättiläiset ymmärrä, että työttömyyskorvaus on korvaus siitä, että ihminen saa säällisen elannon, vaikka yhteiskunta ei hänelle pysty töitä osoittamaan. Itse työstä pitää saada aina palkkaa.

Kuvitellaanpa. Kymmenen miestä pudottelee suuren kerrostalon katolta lunta. Viisi heistä on töissä firmassa, jolle taloyhtiö maksaa korvauksen tehdystä työstä ja miehet saavat siis palkkaa. Toiset viisi ovat työttömiä, jotka eivät saa samasta lumenpudotuksesta euron euroa. Heidät yhteiskunta on velvoittanut tekemään "yleishyödyllistä työtä".

Niin suomalaisia vaatimuksia...Järjetöntä. Ei kuulu sivistysvaltioon vaan banaanivaltioon, jos sellaisessa lunta olisi.

Opettajien lomautuksista sikiää aina takuuvarma kiihkeä keskustelu. Opetuksen järjestäjän eli kuntien toimintaa pidetään vastuuttomana, koska ne pakottavat koulut lomautuksilla lainvastaisiin ja turvattomiin tilanteisiin. Laissa kirjoitettu oikeus oppia ei toteudu, sillä yksi opettaja huolehtii kahdesta luokasta yhtä aikaa. Se tarkoittaa sitä, että toinen luokallinen oppilaita on aina opetustilassa keskenään, ilman minkäänlaista valvontaa, koska luokan varsinainen opettaja on lomautettuna.

Tosiasiassa kuitenkin peruskouluissamme on tällainen tilanne päällä koko ajan kymmenissä kunnissa ja monissa suurissa kaupungeissa, vaikka kyse ei ole lomautuksista. Kysymys on sijaiskarenssista. Lukuisissa kunnissa on kolmen tai viiden vuorokauden pituinen sijaisenottokielto opetustoimessa. Kun opettaja on neljättä tai kuudetta päivää sairaana, vasta sitten hänelle saa palkata sijaisen. Siihen saakka hänen töistään huolehtii toinen opettaja eli tilanne on aivan samanlainen kuin lomautuksessa. Oppilaiden turvallisuus ja oikeus oppia vaarantuu täsmälleen samalla tavalla.

Keskustelua asiasta ei synny, koska edes huoltajat eivät ole ohjesäännöstä välttämättä tietoisia, eivätkä kunnat ymmärrettävästi pidä nolosta asiasta meteliä. Niin suomalaista meininkiä...