Elikkä marssitaan haastavaan tiedeyliopistoon

Uudenlaisten, mutta ei välttämättä uusien sanojen pesiytyminen puhuttuun ja kirjoitettuun kieleen tapahtuu suomen kaltaisella pienellä kielialueella nopeasti. Eipä aikaakaan, kun iso osa kansalaisista median opastamana toistaa tuoretta mantraa ärsyttävyyteen asti.

Kaikkihan me olemme ajat sitten havainneet elikkä-ilmiön . Nuoret tai nuorekkaat viljelevät tätä hyödytöntä lisuketta paikallisradioissa ja asiakaspalvelutilanteissa. Murrevääntymiä sanasta ovat elikkänä ja elikkäpä, jotka kuulostavat vielä hirveämmiltä, tosin myös huvittavilta. On arveltu, että syy moisten sanojen ja niiden kanssasisarusten (kuten tiätsä, niinku, kuule, totaniinku, ikäänku, muttaettä ) käyttöön olisi ajan ottaminen sisällön miettimistä varten puhuessa. Kyseessä lienee kuitenkin pelkkä tottumus, jonka takana on luulo, että näin kommunikaatio on luontevampaa ja asiakasystävällisempää. Siltä se ainakin tuntuu, kun kaupan kassa antaa kaksikymppisestä takaisin ja sanoo "elikkä neljä seitsemänkymmentä".

Olla vaiheessa -ilmiöstä ei kukaan ole voinut välttyä. "Hänen opintonsa ovat vielä vaiheessa" (kesken, valmistumassa). Kotimaisten kielten tutkimuskeskus epäili aluksi vanhan vaihe-sanan uusiokäytön juontuvan stadin slangista tai englannin kielen in process -ilmauksesta, mutta palauteryöppy paljasti, että se tuleekin armeijaslangista, missä se on vuosikymmenet tarkoittanut paitsi keskeneräisyyttä tai valmistuvaa, myös myöhässäoloa tai jäljessä tulemista. Kukaan ei pysty selittämään, miksi ilmaus on levinnyt juuri nyt puhekieleen ja vapaatyyliseen lehtitekstiin.

Sitten on tietysti tämä haastava ...potilaat ja oppilaat ovat haastavia, käyttäytyminen ja tehtävät ovat haastavia ja kohta kisamatkat ja vastustajat ovat olympialaisissa haastavia. Sanahan tarkoittaa vaativaa, haasteellista ja kiehtovaa. Kukaan ei enää halua puhua tai kirjoittaa vaikeasta tai hankalasta, vaan tämän yltiöpositiivisen ajan takia haastavasta. Se antaa ilmiölle myönteisemmän sävyn ja myönteisellä asenteella ongelmat ratkeavat joutuisammin. Ihmiset ovat muuttunueet positiivareiksi ja puhuvat ärsyttävyyteen saakka mieluummin "haastavasta pakkastalvesta" kuin "vaikeasta pakkastalvesta". Ainahan näin on tehty. Jo muinaissuomalaiset puhuivat kiertoilmauksena "poismenosta" kuoleman sijasta.

Kaikki toimivat kuin sopulit ja levittävät haastavuuden ilosanomaa niin, että se vaikuttaa jo rasittavalta toistolta. Tuoreus sanasta on hävinnyt ajat sitten. Veikkaan, että seuraavassa maanjäristyksessä totinen toimittaja raportoi raunioiden keskeltä, kuinka "kuolleet ovat ensiapuryhmälle haastavia tapauksia".

Sitäkin olen mediasta ihmetellyt, miksi työnseisauksen tai pistelakon yhteydessä työntekijät aina marssivat ulos työpaikoiltaan, mutta eivät koskaan poistu tai kävele. Eivät he TV-kuvien perusteella marssi. Sanalla halutaan tietenkin korostaa päättäväisyyttä ja yhtenäisyyttä , mutta ei sen pakollinen ilmaus uutisissa tarvitsisi olla. Samanlainen pakko näyttää vallitsevan musiikin saralla, missä bändit aina heittävät keikkaa.

Haastava-sanaan liittynee käsitys siitä, että se antaa käyttäjästään modernimman ja ajan hengessä elävän kuvan. Tällainen termitehtailu on saavuttanut yliopistotkin, joita ei tosin enää ole edes olemassa. On vain tiedeyliopistoja. Nykyaikainen alan korkein oppilaitos ei yksinkertaisesti voi olla "vain" yliopisto. Miksi yliopisto-sana ennen kelpasi? Jos tiedeyliopisto tarkoittaa oppilaitosta, jossa tutkimus on niin laajaa ja laadukasta, että opinahjo saa tiedeyliopiston statuksen, eikö aiemmin tutkimusta tehty yliopistoissa ollenkaan? Onko meillä kohta opetusyliopistoja ja tiedeyliopistoja? Mikä erottaa huippuyliopiston tavallisesta tiedeyliopistosta tai yliopistosta?

Ei sitä mikään erota. Lumetodellisuuden houkutus on vain vallannut kovan kilpailun ja uuden sukupolven myötä myös yliopistot, jotka ovat ottaneet markkinatalouden keinot käyttöön etsiessään opiskelijoita ja rahoitusta. Sanat ja turpeaksi kasvatettu viestintäosasto ovat siinä prosessissa käypä ase. Pätevä ja osaava instituutio syntyy tänä päivänä niin, että julistaudutaan ensitöikseen päteväksi ja osaavaksi cooleilla sloganeilla ja hyvältä kuulostavilla laatusanoilla, vaikka mitään kompetenssia ei olisi mitattu tai toteen näytetty. Todellisuutta mietitään sitten myöhemmin, jos ylipäänsä mietitään.

Paavo Haavikko oli oikeassa. Parodiaa ei tarvitse kirjoittaa. Ne tekevät sen itse.