Ammattilaiseksi siirtynyt Suomen menestynein naisnyrkkeilijä Eva Wahlström voitti taannoin "paidattomana" ja kypärättömänä uransa ensimmäisen ottelun. Se, miten tuo voitto tuli, oli tapaus sinänsä.
Wahlström tyrmäsi höyhensarjan kamppailussa romanialaisen vastustajansa. Välittömästi ratkaisevan oikean suoran jälkeen hän pillahti itkuun ja meni halaamaan ja pusuttelemaan hiukan sekavaa kilpakumppaniaan. Wahlström kertoi pyytäneensä tekoaan anteeksi ja huolestuneensa 19-vuotiaan romanialaisen voinnista.
"Tyrmääminen tuntui hirveältä, samaan aikaan kauhealta ja hyvältä. Ollaan tällaisia hölmöjä naisnyrkkeilijöitä", olivat Wahlströmin kommentit Helsingin Sanomissa.
Teko osoitti jaloutta ja rehtiyttä, oikeaa urheiluhenkeä. Se myös konkretisoi eron, mikä löytyy miesten ja naisten nyrkkeilyn välillä. Miehethän tyytyvät seuramaan sivusta tuomarin luvunlaskentaa kanveesiin kolahtaneen vierellä.
Minusta Wahlströmin spontaanissa teossa ja kommenteissa on hellyttävää inhimillisyyttä, mikä pistää miettimään muun muassa sitä, onko urheilun tarkoitus satuttaa toista ja miten siihen pitäisi suhtautua.
Eräillä antiikin nyrkkeilijöillähän oli taustallaan stoalainen filosofia, jossa toisen tahallista loukkaamista pidettiin merkkinä urheuden puutteesta. Esimerkiksi nyrkkisankari Melankomas voitti v. 49 jKr olympiakultaa väsyttämällä vastustajansa taktiikalla, missä jalompaa oli otella pystyssä niin kauan kuin voimat riittivät.
Wahlströmin reaktioissa on modernia meidän aikamme stoalaisuutta kylmän ja tunteettoman kilpailumaailman keskellä. Samoille ajatuspoluille johdattaa erinomainen naisnyrkkeilyelokuva Million Dollar Baby, joka oli vuoden 2005 Oscar-gaalan suurin menestyjä. Naisnyrkkeilyä voivat kaikki ihastella tai kauhistella tv:stä vuonna 2012, sillä laji on hyväksytty mukaan Lontoon olympialaisiin.
tiistai 30. maaliskuuta 2010
maanantai 22. maaliskuuta 2010
Maahanmuuttokeskustelu paljastaa Suomen todelliset kasvot
Jättilaineita lyövä maahanmuuttokeskustelu on masentavaa seurattavaa. Perustyötään maahanmuuttajien parissa tekeviä ihmisiä uhkaillaan ja herjataan internetissä, maahanmuutosta vastaava ministeri saa tappotuomioita. Piilorasistinen Suomi nostaa päätään ja innosta puhkuvat perussuomalaiset valmistautuvat vuoden päästä käytävien eduskuntavaalien maanvyörymävoittoon. Samantapaiseen kuin Veikko Vennamon SMP 1970-luvulla, vennamolaiset tosin silloin aivan eri syistä.
Ovatko nämä rikollisesti nettipalstoilla kirjoittavat jyrkän linjan punaniskat tulleet ajatelleeksi, että he käyttäytyvät täsmälleen samalla tavalla kuin halveksimansa islamistit, jotka heti ovat valmiita lähettämään kaulankatkojan paikalle, jos joku piirtää pilakuvan Muhammedista?
Mihin suomalaiset vastasivat, kun Helsingin Sanomat kysyi heiltä epäselvästi gallupissa: "Suomessa on ulkomaalaisia 2,5 prosenttia väestöstä. Mitä mieltä olette, pitäisikö Suomen ottaa lisää maahanmuuttajia?" Tarkoittivatko tuhat vastaajaa, että Suomen ei pidä ylipäätään ottaa enää maahanmuuttajia lisää vai että Suomen ei pidä kasvattaa ulkomaalaisosuutta tuosta 2,5 prosentista? Veikkaan pääosin ensimmäistä vaihtoehtoa. Joka tapauksessa 60 prosenttia väestöstä vastasi "ei pitäisi."
Ymmärsivätkö vastaajat, mitä "ei pitäisi" käytännössä tarkoittaisi Suomen asemalle maailmanpoliittisesti? Jos me suljemme rajamme, ensitöiksi pitää irtisanoa merkittäviä kansainvälisiä sopimuksia, irrottautua EU:sta ja kansainvälisen yhteisön eräistä klausuuleista. Kannattaa pohtia, edistääkö eristäytymisen taktiikka ja Suomelle lankeava suvaitsemattoman maan maine esimerkiksi vientiä ja sitä kautta arvokkaita maidenvälisiä suhteita. Eurooppalainen sivistysperinne ja 2000-luvun maalaisjärki pitää kaikkea nykyasemaamme horjuttavaa toimintaa sulana hulluutena.
HS:n tutkimustulos on huolestuttavin kuitenkin siksi, että maahanmuutossa on aina vaakakupissa myös ihmisten hätä hengestään sekä ihonväristä ja kansalaisuudesta riippumaton tasa-arvo. Missä yhteisvastuu?
Kaikki silmiään ja korviaan auki pitäneet lukutaitoiset asukkaat tietävät Suomesta totuuksia, joita ei aina saisi sanoa ääneen. Tanakka sosiaaliturva ei tarkoita Suomessa henkistä hyvinvointia. Tämä maa ei ole kaunis, vaan ankea, kylmä ja pusikoitunut takapajula. Tämä ei ole lämminsydämisten ja rehellisten ihmisten onnela, vaan maa, jossa asuu piilorasistisia, tylyjä ja epäluuloisia kansalaisia. Hengenravinnokseen he käyttävät kateutta.
Ruotsin ja Venäjän vallan alla suomalaiset ovat kuitenkin onneksi omaksuneet niin sisäänpäinkääntyneen ja nöyristelevän kulttuurin, että suomalaisista ei ole ollut vaaraksi kenellekään ja heidän kanssaan on ollut muiden suomalaisten siedettävää elää. Kunhan ovat pysyneet kaukana eivätkä ole soittaneet ovikelloa.
Suomessa on naurettavan vähän ulkomaalaisia. Viime vuonna Suomeen muutti ulkomailta 26 000 ihmistä. Heistä 15 000 tuli EU:n ulkopuolelta ja sai oleskeluluvan muun kuin kansainvälisen suojelun perusteella - siis esimerkiksi avioliiton, opiskelun tai työn takia. Näillekö nämä suomalaiset punaniskat haluaisivat asettaa sulkuja rajalle? Toisista EU-maista tuli vajaat 8900 ihmistä työn tai opintojen takia. Näitäkö nämä suomalaiset juntit kammoavat?
Vain 1300 ihmistä, enimmäkseen irakilaisia ja afgaaneja, sai myönteisen turvapaikkapäätöksen, ja heidän lisäkseen maahan saapui 843 henkilöä, jotka saivat pakolaisaseman. Heistä 727 oli kiintiöpakolaisia, mikä suurin piirtein vastaa Suomen kiintiötä. Onpa valtaisa määrä ihmisiä, mutta näköjään pelokkaiden suomalaisten konservatiiviressukoiden on tätäkin joukkoa uljaasti vastustettava.
Poliittisen pelin dinosaurus Paavo Väyrynen kosiskeli maahanmuuttokriittisiä äänestäjiä ehdottamalla kiintiöpakolaisten määrän vähentämistä. Väyrynen yritti olla ovela ja toivoi, että ihmiset eivät tajuaisi, ettei määrän vähentämisellä ole mitään käytännön merkitystä. Hän, ministeri, ehdottaa vähentämistä noin 750 pakolaisen vuosittaisesta joukosta! Sehän on kansantaloudellisesti sama, kuin joku ehdottaisi poliittisten irtopisteiden toivossa veroasteen pudottamista 0,000001 prosentilla. Kyllä siinä ostovoima kasvaisi.
Poliitikot ovat haistaneet maahanmuuttovastaisuuden ja toimivat sen mukaisesti. Miten ohueksi puolueiden puheenjohtajien omatunto ja selkäranka jälleen kerran paljastuikaan, kun he eivät heti tuominneet äänestäjäkadon pelossa maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia kohtaan internetin keskustelupalstoilla esitettyjä tappouhkauksia ja kunnianloukkauksia. Vain siviilirohkea eurooppalainen Aleksander Stubb astui oma-aloitteisesti esiin. Stefan Wallin oli toinen ministeri, joka ansaitsee hatunnoston toiminnastaan. Hallitus sen sijaan tuomitsi teot vasta puolipakolla, kun toimittajat olivat penänneet heiltä asiaa joka päivä viikon ajan. Matti Vanhasen oli lopulta suorassa radiolähetyksessä vastattava, kun ei muuta voinut. Säälittäviä opportunisteja, mutta onhan se tiedettykin.
Minkähän takia muuten yksi jos toinen suomalainen kertoo suuntaavansa ulkomaan lomamatkansa paikkoihin, joissa heillä on mahdollisimman pieni todennäköisyys törmätä toisiin suomalaisiin?
Ovatko nämä rikollisesti nettipalstoilla kirjoittavat jyrkän linjan punaniskat tulleet ajatelleeksi, että he käyttäytyvät täsmälleen samalla tavalla kuin halveksimansa islamistit, jotka heti ovat valmiita lähettämään kaulankatkojan paikalle, jos joku piirtää pilakuvan Muhammedista?
Mihin suomalaiset vastasivat, kun Helsingin Sanomat kysyi heiltä epäselvästi gallupissa: "Suomessa on ulkomaalaisia 2,5 prosenttia väestöstä. Mitä mieltä olette, pitäisikö Suomen ottaa lisää maahanmuuttajia?" Tarkoittivatko tuhat vastaajaa, että Suomen ei pidä ylipäätään ottaa enää maahanmuuttajia lisää vai että Suomen ei pidä kasvattaa ulkomaalaisosuutta tuosta 2,5 prosentista? Veikkaan pääosin ensimmäistä vaihtoehtoa. Joka tapauksessa 60 prosenttia väestöstä vastasi "ei pitäisi."
Ymmärsivätkö vastaajat, mitä "ei pitäisi" käytännössä tarkoittaisi Suomen asemalle maailmanpoliittisesti? Jos me suljemme rajamme, ensitöiksi pitää irtisanoa merkittäviä kansainvälisiä sopimuksia, irrottautua EU:sta ja kansainvälisen yhteisön eräistä klausuuleista. Kannattaa pohtia, edistääkö eristäytymisen taktiikka ja Suomelle lankeava suvaitsemattoman maan maine esimerkiksi vientiä ja sitä kautta arvokkaita maidenvälisiä suhteita. Eurooppalainen sivistysperinne ja 2000-luvun maalaisjärki pitää kaikkea nykyasemaamme horjuttavaa toimintaa sulana hulluutena.
HS:n tutkimustulos on huolestuttavin kuitenkin siksi, että maahanmuutossa on aina vaakakupissa myös ihmisten hätä hengestään sekä ihonväristä ja kansalaisuudesta riippumaton tasa-arvo. Missä yhteisvastuu?
Kaikki silmiään ja korviaan auki pitäneet lukutaitoiset asukkaat tietävät Suomesta totuuksia, joita ei aina saisi sanoa ääneen. Tanakka sosiaaliturva ei tarkoita Suomessa henkistä hyvinvointia. Tämä maa ei ole kaunis, vaan ankea, kylmä ja pusikoitunut takapajula. Tämä ei ole lämminsydämisten ja rehellisten ihmisten onnela, vaan maa, jossa asuu piilorasistisia, tylyjä ja epäluuloisia kansalaisia. Hengenravinnokseen he käyttävät kateutta.
Ruotsin ja Venäjän vallan alla suomalaiset ovat kuitenkin onneksi omaksuneet niin sisäänpäinkääntyneen ja nöyristelevän kulttuurin, että suomalaisista ei ole ollut vaaraksi kenellekään ja heidän kanssaan on ollut muiden suomalaisten siedettävää elää. Kunhan ovat pysyneet kaukana eivätkä ole soittaneet ovikelloa.
Suomessa on naurettavan vähän ulkomaalaisia. Viime vuonna Suomeen muutti ulkomailta 26 000 ihmistä. Heistä 15 000 tuli EU:n ulkopuolelta ja sai oleskeluluvan muun kuin kansainvälisen suojelun perusteella - siis esimerkiksi avioliiton, opiskelun tai työn takia. Näillekö nämä suomalaiset punaniskat haluaisivat asettaa sulkuja rajalle? Toisista EU-maista tuli vajaat 8900 ihmistä työn tai opintojen takia. Näitäkö nämä suomalaiset juntit kammoavat?
Vain 1300 ihmistä, enimmäkseen irakilaisia ja afgaaneja, sai myönteisen turvapaikkapäätöksen, ja heidän lisäkseen maahan saapui 843 henkilöä, jotka saivat pakolaisaseman. Heistä 727 oli kiintiöpakolaisia, mikä suurin piirtein vastaa Suomen kiintiötä. Onpa valtaisa määrä ihmisiä, mutta näköjään pelokkaiden suomalaisten konservatiiviressukoiden on tätäkin joukkoa uljaasti vastustettava.
Poliittisen pelin dinosaurus Paavo Väyrynen kosiskeli maahanmuuttokriittisiä äänestäjiä ehdottamalla kiintiöpakolaisten määrän vähentämistä. Väyrynen yritti olla ovela ja toivoi, että ihmiset eivät tajuaisi, ettei määrän vähentämisellä ole mitään käytännön merkitystä. Hän, ministeri, ehdottaa vähentämistä noin 750 pakolaisen vuosittaisesta joukosta! Sehän on kansantaloudellisesti sama, kuin joku ehdottaisi poliittisten irtopisteiden toivossa veroasteen pudottamista 0,000001 prosentilla. Kyllä siinä ostovoima kasvaisi.
Poliitikot ovat haistaneet maahanmuuttovastaisuuden ja toimivat sen mukaisesti. Miten ohueksi puolueiden puheenjohtajien omatunto ja selkäranka jälleen kerran paljastuikaan, kun he eivät heti tuominneet äänestäjäkadon pelossa maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia kohtaan internetin keskustelupalstoilla esitettyjä tappouhkauksia ja kunnianloukkauksia. Vain siviilirohkea eurooppalainen Aleksander Stubb astui oma-aloitteisesti esiin. Stefan Wallin oli toinen ministeri, joka ansaitsee hatunnoston toiminnastaan. Hallitus sen sijaan tuomitsi teot vasta puolipakolla, kun toimittajat olivat penänneet heiltä asiaa joka päivä viikon ajan. Matti Vanhasen oli lopulta suorassa radiolähetyksessä vastattava, kun ei muuta voinut. Säälittäviä opportunisteja, mutta onhan se tiedettykin.
Minkähän takia muuten yksi jos toinen suomalainen kertoo suuntaavansa ulkomaan lomamatkansa paikkoihin, joissa heillä on mahdollisimman pieni todennäköisyys törmätä toisiin suomalaisiin?
torstai 18. maaliskuuta 2010
Marja-Sisko Aallon kujanjuoksu
Pienen kaakkoissuomalaisen teollisuuskaupungin kirkkoherrana vuodesta 1986 toiminut Olli Aalto, nykyisin Marja-Sisko Aalto, on ollut marraskuusta 2008 lähtien tunnettu julkinen henkilö Suomessa, ns. Wikipedia-ihminen. Siksi hänestä tässäkin blogissa kirjoitetaan omalla nimellä. Aalto on ajat sitten ylittänyt rajan, missä hänestä on tullut kansan yhteistä mielipideomaisuutta, tahtoi hän sitä tai ei.
Joku saattaa muistaa Olli Aallon 6-7 vuoden takaa suositusta Heikoin lenkki -tv-visailusta, johon hän osallistui kertomansa mukaan sen takia, että halusi tuoda myönteistä asennetta niin negatiiviseen formaattiin. Tuossa ohjelmassahan ihmisiä piikiteltiin avoimesti. Aalto mm. lauloi ohjelmassa säkeitä virrestä "Joutukaa sielut" ja taisi sydämellisyydellään voittaakin koko visan.
Aalto lukeutuu kategoriaan "tuntemattomuudesta spottivaloihin". Poikkeuksellista tässä kaikessa on se, että Aalto on myös pysynyt pintajulkisuudessa puolitoista vuotta. Voi olla, että saamme lukea hänestä uutisia jatkossakin.
Marja-Sisko Aalto ilmoitti tiistaina luopuvansa kirkkoherran virasta Imatralla ja muuttavansa Helsinkiin. Kaikki merkittävät tiedotusvälineet Suomessa uutisoivat tällaisen paikallisen asian. Sukupuolenkorjaustoimet ja valtava julkisuus saattelivat Aallon loppuvuonna 2008 virkavapaalle, mutta paluu marraskuussa 2009 virkaan oli ilmeinen virhe. Luottamusta osaan Imatran seurakuntaa ei löytynyt. Valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittänyt tiedote virasta luopumisesta annettiin - tarkoituksellisesti - täsmälleen samana päivänä 16. maaliskuuta, jolloin YLE TV 2:lta tuli dokumentti Marja-Siskon lähiajoista. Dokumentti päättyi paluuseen Imatran kirkkoherraksi.
On luonnollista, että kirkkoherran asemassa olevan henkilön sukupuolenvaihdos herättää iltapäivälehtien lööppien kautta kohun, joka saa hetkeksi koko maan mittasuhteet. On kuitenkin olemassa taho, joka voi tehokkaasti säädellä ja annostella laineiden lyömistä. Sen tahon nimi on Marja-Sisko Aalto. Meillä on lukuisia esimerkkejä kestojulkkiksista, jotka ovat säntillisellä linjalla pystyneet suojaamaan tärkeimmän yksityisyytensä, vaikka toimivat julkisissa ammateissa.
Aalto on itse ollut kuitenkin kaiken hälyn keskellä erittäin julkisuushakuinen. Tähän nähden Aallon kommentit siitä, että julkisuus on ollut välillä lieveilmiöineen hyvin raastavaa, vaikuttavat kummallisilta. Aallon tapaisen älykkään ihmisen luulisi olevan kartalla mahdollisista kielteisistä mediailmiöistä. Ammattinsa puolesta hyvään uskovan ei välttämättä tarvitse olla hyväuskoinen.
Aalto on myöntänyt valtavan määrän avomielisiä haastatteluja medialle marraskuun 2008 jälkeen. Astuttuaan kaapista Aalto kirjautui Face Bookiin ja aloitti nettipäiväkirjan pitämisen. Toimittajapiireissä on hämmästelty Aallon poukkoilevaa linjaa. Hän on vakuuttanut tiedotusvälineelle kohusta väsyneenä, että tämän haastattelun jälkeen muita juttuja ei enää tule - ja kahden vuorokauden kuluttua Aalto on ollut jo syvähaastattelussa naistenlehdessä.
Aallon tapausta seuranneena on tullut pohtineeksi, mikä on se perimmäinen syy, miksi hän on halunnut tuoda yksityiselämänsä historian ja siinä sivussa läheisensä kaiken kansan tietoisuuteen. Julkisuuden sametinpehmeä sipaisu voi olla niin uskomattoman kiehtovaa, että se vie muassaan kirkonmiehetkin. Ja vaikka ihminen luulee käyttävänsä julkisuutta hyväkseen uuden sisäisen elämänsä riemun, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon julistamiseen, siinä tulee vaivihkaa hyväksikäytetyksi itse. Me voimme vain uskoa elämän olevan oikeudenmukaista ja kohtuullista, mutta ei sitä kukaan ole meille luvannut.
Oman itsensä löytämisessä Aallon tie on ollut viime ajat epäilemättä pelkkää ruusuista paraatimarssia, mutta kirkkoherran toimessa kaikki sortui kujanjuoksuksi. Hallitsemattomalla julkisuudella on ollut siihen omat vaikutuksensa. Hallituksella on oltava eduskunnan luottamus ja kirkkoherralla on oltava seurakuntalaisten luottamus. Luottamus joko on olemassa tai sitä ei ole. Sitä ei voi yhtäkkiä synnyttää mahtikäskyillä tai seurakuntalaisille osoitetuilla toivomuksilla, esimerkiksi tyyliin "teidän on nyt vain pikkuhiljaa ryhdyttävä sietämään erilaisuutta".
Aalto ei tuntenut julkisuuden lainalaisuuksia ja sudenkuoppia, eikä hän ollut aidosti perillä seurakuntalaistensa sisimmästä. Oppositioon jäi liian suuri määrä ihmisiä ja osa äänesti jaloillaan. Pohjimmiltaan Aalto oli tietysti täysin oikeassa toiveineen, eihän hän ihmisenä ole mihinkään muuttunut, mutta todellisuus jyräsi laupiaan samarialaisen. Voiko kansalaisilta, joista 60 prosenttia ei enää ottaisi Suomeen maahanmuuttajia, odottaa neutraalia vastaanottoa sukupuolensa vaihtaneeseen kirkkoherraan?
Täysin mahdotonta, ainakin tässä sarvikuonojen maassa.
Joku saattaa muistaa Olli Aallon 6-7 vuoden takaa suositusta Heikoin lenkki -tv-visailusta, johon hän osallistui kertomansa mukaan sen takia, että halusi tuoda myönteistä asennetta niin negatiiviseen formaattiin. Tuossa ohjelmassahan ihmisiä piikiteltiin avoimesti. Aalto mm. lauloi ohjelmassa säkeitä virrestä "Joutukaa sielut" ja taisi sydämellisyydellään voittaakin koko visan.
Aalto lukeutuu kategoriaan "tuntemattomuudesta spottivaloihin". Poikkeuksellista tässä kaikessa on se, että Aalto on myös pysynyt pintajulkisuudessa puolitoista vuotta. Voi olla, että saamme lukea hänestä uutisia jatkossakin.
Marja-Sisko Aalto ilmoitti tiistaina luopuvansa kirkkoherran virasta Imatralla ja muuttavansa Helsinkiin. Kaikki merkittävät tiedotusvälineet Suomessa uutisoivat tällaisen paikallisen asian. Sukupuolenkorjaustoimet ja valtava julkisuus saattelivat Aallon loppuvuonna 2008 virkavapaalle, mutta paluu marraskuussa 2009 virkaan oli ilmeinen virhe. Luottamusta osaan Imatran seurakuntaa ei löytynyt. Valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittänyt tiedote virasta luopumisesta annettiin - tarkoituksellisesti - täsmälleen samana päivänä 16. maaliskuuta, jolloin YLE TV 2:lta tuli dokumentti Marja-Siskon lähiajoista. Dokumentti päättyi paluuseen Imatran kirkkoherraksi.
On luonnollista, että kirkkoherran asemassa olevan henkilön sukupuolenvaihdos herättää iltapäivälehtien lööppien kautta kohun, joka saa hetkeksi koko maan mittasuhteet. On kuitenkin olemassa taho, joka voi tehokkaasti säädellä ja annostella laineiden lyömistä. Sen tahon nimi on Marja-Sisko Aalto. Meillä on lukuisia esimerkkejä kestojulkkiksista, jotka ovat säntillisellä linjalla pystyneet suojaamaan tärkeimmän yksityisyytensä, vaikka toimivat julkisissa ammateissa.
Aalto on itse ollut kuitenkin kaiken hälyn keskellä erittäin julkisuushakuinen. Tähän nähden Aallon kommentit siitä, että julkisuus on ollut välillä lieveilmiöineen hyvin raastavaa, vaikuttavat kummallisilta. Aallon tapaisen älykkään ihmisen luulisi olevan kartalla mahdollisista kielteisistä mediailmiöistä. Ammattinsa puolesta hyvään uskovan ei välttämättä tarvitse olla hyväuskoinen.
Aalto on myöntänyt valtavan määrän avomielisiä haastatteluja medialle marraskuun 2008 jälkeen. Astuttuaan kaapista Aalto kirjautui Face Bookiin ja aloitti nettipäiväkirjan pitämisen. Toimittajapiireissä on hämmästelty Aallon poukkoilevaa linjaa. Hän on vakuuttanut tiedotusvälineelle kohusta väsyneenä, että tämän haastattelun jälkeen muita juttuja ei enää tule - ja kahden vuorokauden kuluttua Aalto on ollut jo syvähaastattelussa naistenlehdessä.
Aallon tapausta seuranneena on tullut pohtineeksi, mikä on se perimmäinen syy, miksi hän on halunnut tuoda yksityiselämänsä historian ja siinä sivussa läheisensä kaiken kansan tietoisuuteen. Julkisuuden sametinpehmeä sipaisu voi olla niin uskomattoman kiehtovaa, että se vie muassaan kirkonmiehetkin. Ja vaikka ihminen luulee käyttävänsä julkisuutta hyväkseen uuden sisäisen elämänsä riemun, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon julistamiseen, siinä tulee vaivihkaa hyväksikäytetyksi itse. Me voimme vain uskoa elämän olevan oikeudenmukaista ja kohtuullista, mutta ei sitä kukaan ole meille luvannut.
Oman itsensä löytämisessä Aallon tie on ollut viime ajat epäilemättä pelkkää ruusuista paraatimarssia, mutta kirkkoherran toimessa kaikki sortui kujanjuoksuksi. Hallitsemattomalla julkisuudella on ollut siihen omat vaikutuksensa. Hallituksella on oltava eduskunnan luottamus ja kirkkoherralla on oltava seurakuntalaisten luottamus. Luottamus joko on olemassa tai sitä ei ole. Sitä ei voi yhtäkkiä synnyttää mahtikäskyillä tai seurakuntalaisille osoitetuilla toivomuksilla, esimerkiksi tyyliin "teidän on nyt vain pikkuhiljaa ryhdyttävä sietämään erilaisuutta".
Aalto ei tuntenut julkisuuden lainalaisuuksia ja sudenkuoppia, eikä hän ollut aidosti perillä seurakuntalaistensa sisimmästä. Oppositioon jäi liian suuri määrä ihmisiä ja osa äänesti jaloillaan. Pohjimmiltaan Aalto oli tietysti täysin oikeassa toiveineen, eihän hän ihmisenä ole mihinkään muuttunut, mutta todellisuus jyräsi laupiaan samarialaisen. Voiko kansalaisilta, joista 60 prosenttia ei enää ottaisi Suomeen maahanmuuttajia, odottaa neutraalia vastaanottoa sukupuolensa vaihtaneeseen kirkkoherraan?
Täysin mahdotonta, ainakin tässä sarvikuonojen maassa.
maanantai 15. maaliskuuta 2010
Avaimet käteen -vauvoja
YLE TV 1 esitti sunnuntaina 14. maaliskuuta erinomaisen dokumentin kohdunvuokrausbisneksestä Intiassa. Sijaissynnytys ja kohdunvuokraus ovat siellä laillisia toimenpiteitä. Maasta löytyy täyden palvelun klinikoita, jotka hoitavat lasta haluavalle parille kaiken käteen, myös syntymätodistuksen väärentämisen. Monille naisille sijaissynnytys on esimerkiksi kohdun puuttumisen takia ainoa vaihtoehto saada biologinen lapsi.
Klinikoiden johtajat vakuuttivat dokumentissa, että toiminta koituu jokaisen osapuolen hyödyksi. Lapsen geenit ovat sataprosenttisesti biologisten vanhempien. Kenties kymmenenkin vuotta lasta yrittäneet pariskunnat saavat vihdoin vauvansa. Syntymäpäivänkin voi valita. Yksi vauva syntyi Halloweenina Intiassa.
Köyhät sijaisäidit voivat 4000 euron palkkiolla, joka vastaa heidän 15 vuoden palkkasummaansa, järjestää omalle lapselleen kunnollisen koulutuksen tai nostaa perheensä elintasoa. Klinikka saa muhkeat tulot. Toiminta maksaa halvan rahan Intiassa 10 000 - 25 000 euroa, Yhdysvalloissa 150 000 dollaria.
Kustannuserot ja järjestelmän vaivattomuus selittävät sen, miksi länsimaiset pariskunnat hakeutuvat lapsitehtailun äärelle Intiaan. Dokumentissa sivuttiin myös lukuisia psykologisia ja eettisiä ongelmia, joita kohdunvuokraus voi aiheuttaa syntyneelle lapselle, sijaisäidille ja biologiselle äidille. Itse asiassa erilaisia riskitekijöitä on niin valtavasti, ettei niitä tässä viitsi edes luetella. Länsimaiseen turhuuteen liittyy kuitenkin yksi mielenkiintoisimmista.
Monet klinikat painottivat, että ne järjestävät kohdunvuokrausta vain pareille, jotka todistetusti eivät voi itse saada lasta. Piilokamerakäynti kuitenkin paljasti, että klinikka olisi ollut valmis sijaissynnytykseen pelkistä mukavuussyistä. Ranskalainen nainen halusi toisen lapsen kohtuvuokrauksella, koska ensimmäinen synnytys oli ollut hankala ja kivulias.
Tässäkö on seuraava perheiden megatrendi? Eettinen rappio länsimaissa saattaa lisätä terveiden ihmisten haluamia avaimet käteen -synnytyksiä. Ollaanhan jo nyt valmiita tekemään 15 minuutin julkisuudenkin takia mitä noloa tahansa. Miksi siis synnyttää tulevaisuudessa itse, koska hyvin bodatut linjat katoavat, se on kivuliasta ja muutenkin yhdeksän kuukauden ajan niin vaivalloista könyämistä. Menetellään kuten omakotitaloissa avaimet käteen: maksajat vastaavat vain sisustuksesta ja asumisesta, mutta itse rakennuksen tekevät muut.
Osa intialaisklinikoista kieltäytyy palvelemasta homo- tai lesbopareja, osa taas ei. Dokumentissa amerikkalainen homopari teki toiviomatkan Intiaan. Klinikan konsultoinnilla päädyttiin kahden sijaissynnyttäjän käyttämiseen. Munasolun luovuttajat ja synnyttäjät löytyivät, raskaus todettiin. Molemmat sijaissynnyttäjät alkoivat odottaa kaksosia. Homoparille oli siis tulossa neljä lasta. Yhtään vauvaa ei kuitenkaan syntynyt, sillä intialaisnaiset saivat keskenmenon.
Dokumentin lopussa masentuneet miehet nähtiin vaeltamassa hiekkarannalla ennen paluutaan Yhdysvaltoihin.
En tuntenut sääliä heitä kohtaan.
PS. Myös Suomesta on hakeuduttu kohdunvuokraukseen ulkomaille. Suomen nykyinen hedelmöityshoitolaki kieltää sijaissynnyttäjien käytön. Ennen lain voimaantuloa Suomessa ehti kuitenkin syntyä lapsia sijaissynnytyksellä. Synnyttäjä oli lähes aina lasta haluavan äidin sukulainen, yleensä sisar tai äiti.
Klinikoiden johtajat vakuuttivat dokumentissa, että toiminta koituu jokaisen osapuolen hyödyksi. Lapsen geenit ovat sataprosenttisesti biologisten vanhempien. Kenties kymmenenkin vuotta lasta yrittäneet pariskunnat saavat vihdoin vauvansa. Syntymäpäivänkin voi valita. Yksi vauva syntyi Halloweenina Intiassa.
Köyhät sijaisäidit voivat 4000 euron palkkiolla, joka vastaa heidän 15 vuoden palkkasummaansa, järjestää omalle lapselleen kunnollisen koulutuksen tai nostaa perheensä elintasoa. Klinikka saa muhkeat tulot. Toiminta maksaa halvan rahan Intiassa 10 000 - 25 000 euroa, Yhdysvalloissa 150 000 dollaria.
Kustannuserot ja järjestelmän vaivattomuus selittävät sen, miksi länsimaiset pariskunnat hakeutuvat lapsitehtailun äärelle Intiaan. Dokumentissa sivuttiin myös lukuisia psykologisia ja eettisiä ongelmia, joita kohdunvuokraus voi aiheuttaa syntyneelle lapselle, sijaisäidille ja biologiselle äidille. Itse asiassa erilaisia riskitekijöitä on niin valtavasti, ettei niitä tässä viitsi edes luetella. Länsimaiseen turhuuteen liittyy kuitenkin yksi mielenkiintoisimmista.
Monet klinikat painottivat, että ne järjestävät kohdunvuokrausta vain pareille, jotka todistetusti eivät voi itse saada lasta. Piilokamerakäynti kuitenkin paljasti, että klinikka olisi ollut valmis sijaissynnytykseen pelkistä mukavuussyistä. Ranskalainen nainen halusi toisen lapsen kohtuvuokrauksella, koska ensimmäinen synnytys oli ollut hankala ja kivulias.
Tässäkö on seuraava perheiden megatrendi? Eettinen rappio länsimaissa saattaa lisätä terveiden ihmisten haluamia avaimet käteen -synnytyksiä. Ollaanhan jo nyt valmiita tekemään 15 minuutin julkisuudenkin takia mitä noloa tahansa. Miksi siis synnyttää tulevaisuudessa itse, koska hyvin bodatut linjat katoavat, se on kivuliasta ja muutenkin yhdeksän kuukauden ajan niin vaivalloista könyämistä. Menetellään kuten omakotitaloissa avaimet käteen: maksajat vastaavat vain sisustuksesta ja asumisesta, mutta itse rakennuksen tekevät muut.
Osa intialaisklinikoista kieltäytyy palvelemasta homo- tai lesbopareja, osa taas ei. Dokumentissa amerikkalainen homopari teki toiviomatkan Intiaan. Klinikan konsultoinnilla päädyttiin kahden sijaissynnyttäjän käyttämiseen. Munasolun luovuttajat ja synnyttäjät löytyivät, raskaus todettiin. Molemmat sijaissynnyttäjät alkoivat odottaa kaksosia. Homoparille oli siis tulossa neljä lasta. Yhtään vauvaa ei kuitenkaan syntynyt, sillä intialaisnaiset saivat keskenmenon.
Dokumentin lopussa masentuneet miehet nähtiin vaeltamassa hiekkarannalla ennen paluutaan Yhdysvaltoihin.
En tuntenut sääliä heitä kohtaan.
PS. Myös Suomesta on hakeuduttu kohdunvuokraukseen ulkomaille. Suomen nykyinen hedelmöityshoitolaki kieltää sijaissynnyttäjien käytön. Ennen lain voimaantuloa Suomessa ehti kuitenkin syntyä lapsia sijaissynnytyksellä. Synnyttäjä oli lähes aina lasta haluavan äidin sukulainen, yleensä sisar tai äiti.
torstai 11. maaliskuuta 2010
Suomalaista meininkiä
Tätä kirjoitettaessa pienen työntekijäryhmän, satama-ahtaajien, lakko on vielä kesken. Paperikoneita on ajettu alas, joidenkin ammattiryhmien palkanmaksu loppuu lakon takia ja miljoonia vientituloja katoaa päivittäin, koska tavaraa ei saada Eurooppaan tai pitemmälle. Asiakkuuksia menetetään, koska suomalaiseen tavarantoimitukseen ei voi enää luottaa.
Kaiken yli on kävellyt pyhä työtaisteluoikeus. Se on periaatteessa oikein, mutta onko tässä tapauksessa? Ahtaajat ovat hakemassa muihin palkansaajaryhmiin nähden täysin poikkeuksellista muutosturvaa irtisanomisten varalle. Vaatimusten taso on suomalaisessa työtaisteluhistoriassa ennen näkemätön - ja minkälaisen taloustilanteen aikana se konkretisoituukaan? Tupolle on sanottu tässä maassa hyvästit ja siirrytty näillä näkymin pysyvästi liittokohtaisiin neuvotteluihin. Ahtaajille ja AKT:lle tuolla asialla ei ole merkitystä, sillä tupoon ne eivät ennenkään ole liittyneet.
Oikeusjärjestelmässämme tuomareilla on valta ratkaista, mikä on kohtuullista. Villinä työmarkkina-aikana meillä pitäisi olla jokin vastaava, puolueeton elin, jolla olisi oikeus päättää, mikä työtaistelussa on kohtuuton ja epärealistinen vaatimus. Ahtaajien muutosturvavaatimus on juuri sitä. Niin suomalaista meininkiä...
Valtio yksityisti hiljattain yliopistot muun muassa lupauksella, että miltei 20 000 valtion työehtosopimuksen piirissä olevan työntekijän sopimusehtoja ei heikennetä uuden työnantajan palveluksessa.
Mitä ensimmäisten palkkaneuvottelujen alkumetreillä tapahtui? Yliopistot käynnistivät eri puolilla Suomea välittömästi yt-neuvotteluja ja uusi, kokematon yksityisiä yliopistoja edustanut sopimuskumppani ehdotti ensitöikseen oleellisia heikennyksiä mm. sairausajan palkkaan. Kokeiltiin siis kepillä jäätä, olisivatko nuo ihan tyhmiä ja heitettiin lupaukset roskakoriin. Niin suomalaista meininkiä...
Valtion taholta tämä oli odotettavissakin. Olihan se jo kahden vuoden ajan toiminnallaan todistanut, että kuuluisa lanseerattu "valtiontalouden tuottavuusohjelma" ei todellisuudessa ole mitään muuta kuin "valtiontalouden irtisanomisohjelma".
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut johtivat lakkovaroitukseen. Automaattisesti ja kummallisen pikaisesti työnanatajapuolelta tuli vastavetona täysin kohtuullinen esitys, jossa sairausajan heikennyksistä oli luovuttu ja palkkakin nousi melkein prosentilla. Eivät siis menneet lankaan, piti ottaa esiin se varsinainen esitys.
Työttömyys nousee Suomessa koko ajan. Keskustelupalstoille ja yleisönosastoihin on alkanut sitä mukaa ilmestyä tuttuja vaatimuksia työttömien siirtämisestä yleishyödyllisiin töihin ilmaiseksi, siis ilman korvausta. Luomaan lumia, aukomaan tukkeutuneita ratavaihteita. Saavathan he jo työttömyyskorvausta!
Hetkinen...Vain Suomessa tämä voi olla mahdollista. Nykyaikana siis löytyy vielä kansalaisia vaatimaan toisia kansalaisia tekemään töitä ilmaiseksi sen takia, että nämä ovat menettäneet työpaikkansa. Eivätkö nämä järjen jättiläiset ymmärrä, että työttömyyskorvaus on korvaus siitä, että ihminen saa säällisen elannon, vaikka yhteiskunta ei hänelle pysty töitä osoittamaan. Itse työstä pitää saada aina palkkaa.
Kuvitellaanpa. Kymmenen miestä pudottelee suuren kerrostalon katolta lunta. Viisi heistä on töissä firmassa, jolle taloyhtiö maksaa korvauksen tehdystä työstä ja miehet saavat siis palkkaa. Toiset viisi ovat työttömiä, jotka eivät saa samasta lumenpudotuksesta euron euroa. Heidät yhteiskunta on velvoittanut tekemään "yleishyödyllistä työtä".
Niin suomalaisia vaatimuksia...Järjetöntä. Ei kuulu sivistysvaltioon vaan banaanivaltioon, jos sellaisessa lunta olisi.
Opettajien lomautuksista sikiää aina takuuvarma kiihkeä keskustelu. Opetuksen järjestäjän eli kuntien toimintaa pidetään vastuuttomana, koska ne pakottavat koulut lomautuksilla lainvastaisiin ja turvattomiin tilanteisiin. Laissa kirjoitettu oikeus oppia ei toteudu, sillä yksi opettaja huolehtii kahdesta luokasta yhtä aikaa. Se tarkoittaa sitä, että toinen luokallinen oppilaita on aina opetustilassa keskenään, ilman minkäänlaista valvontaa, koska luokan varsinainen opettaja on lomautettuna.
Tosiasiassa kuitenkin peruskouluissamme on tällainen tilanne päällä koko ajan kymmenissä kunnissa ja monissa suurissa kaupungeissa, vaikka kyse ei ole lomautuksista. Kysymys on sijaiskarenssista. Lukuisissa kunnissa on kolmen tai viiden vuorokauden pituinen sijaisenottokielto opetustoimessa. Kun opettaja on neljättä tai kuudetta päivää sairaana, vasta sitten hänelle saa palkata sijaisen. Siihen saakka hänen töistään huolehtii toinen opettaja eli tilanne on aivan samanlainen kuin lomautuksessa. Oppilaiden turvallisuus ja oikeus oppia vaarantuu täsmälleen samalla tavalla.
Keskustelua asiasta ei synny, koska edes huoltajat eivät ole ohjesäännöstä välttämättä tietoisia, eivätkä kunnat ymmärrettävästi pidä nolosta asiasta meteliä. Niin suomalaista meininkiä...
Kaiken yli on kävellyt pyhä työtaisteluoikeus. Se on periaatteessa oikein, mutta onko tässä tapauksessa? Ahtaajat ovat hakemassa muihin palkansaajaryhmiin nähden täysin poikkeuksellista muutosturvaa irtisanomisten varalle. Vaatimusten taso on suomalaisessa työtaisteluhistoriassa ennen näkemätön - ja minkälaisen taloustilanteen aikana se konkretisoituukaan? Tupolle on sanottu tässä maassa hyvästit ja siirrytty näillä näkymin pysyvästi liittokohtaisiin neuvotteluihin. Ahtaajille ja AKT:lle tuolla asialla ei ole merkitystä, sillä tupoon ne eivät ennenkään ole liittyneet.
Oikeusjärjestelmässämme tuomareilla on valta ratkaista, mikä on kohtuullista. Villinä työmarkkina-aikana meillä pitäisi olla jokin vastaava, puolueeton elin, jolla olisi oikeus päättää, mikä työtaistelussa on kohtuuton ja epärealistinen vaatimus. Ahtaajien muutosturvavaatimus on juuri sitä. Niin suomalaista meininkiä...
Valtio yksityisti hiljattain yliopistot muun muassa lupauksella, että miltei 20 000 valtion työehtosopimuksen piirissä olevan työntekijän sopimusehtoja ei heikennetä uuden työnantajan palveluksessa.
Mitä ensimmäisten palkkaneuvottelujen alkumetreillä tapahtui? Yliopistot käynnistivät eri puolilla Suomea välittömästi yt-neuvotteluja ja uusi, kokematon yksityisiä yliopistoja edustanut sopimuskumppani ehdotti ensitöikseen oleellisia heikennyksiä mm. sairausajan palkkaan. Kokeiltiin siis kepillä jäätä, olisivatko nuo ihan tyhmiä ja heitettiin lupaukset roskakoriin. Niin suomalaista meininkiä...
Valtion taholta tämä oli odotettavissakin. Olihan se jo kahden vuoden ajan toiminnallaan todistanut, että kuuluisa lanseerattu "valtiontalouden tuottavuusohjelma" ei todellisuudessa ole mitään muuta kuin "valtiontalouden irtisanomisohjelma".
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut johtivat lakkovaroitukseen. Automaattisesti ja kummallisen pikaisesti työnanatajapuolelta tuli vastavetona täysin kohtuullinen esitys, jossa sairausajan heikennyksistä oli luovuttu ja palkkakin nousi melkein prosentilla. Eivät siis menneet lankaan, piti ottaa esiin se varsinainen esitys.
Työttömyys nousee Suomessa koko ajan. Keskustelupalstoille ja yleisönosastoihin on alkanut sitä mukaa ilmestyä tuttuja vaatimuksia työttömien siirtämisestä yleishyödyllisiin töihin ilmaiseksi, siis ilman korvausta. Luomaan lumia, aukomaan tukkeutuneita ratavaihteita. Saavathan he jo työttömyyskorvausta!
Hetkinen...Vain Suomessa tämä voi olla mahdollista. Nykyaikana siis löytyy vielä kansalaisia vaatimaan toisia kansalaisia tekemään töitä ilmaiseksi sen takia, että nämä ovat menettäneet työpaikkansa. Eivätkö nämä järjen jättiläiset ymmärrä, että työttömyyskorvaus on korvaus siitä, että ihminen saa säällisen elannon, vaikka yhteiskunta ei hänelle pysty töitä osoittamaan. Itse työstä pitää saada aina palkkaa.
Kuvitellaanpa. Kymmenen miestä pudottelee suuren kerrostalon katolta lunta. Viisi heistä on töissä firmassa, jolle taloyhtiö maksaa korvauksen tehdystä työstä ja miehet saavat siis palkkaa. Toiset viisi ovat työttömiä, jotka eivät saa samasta lumenpudotuksesta euron euroa. Heidät yhteiskunta on velvoittanut tekemään "yleishyödyllistä työtä".
Niin suomalaisia vaatimuksia...Järjetöntä. Ei kuulu sivistysvaltioon vaan banaanivaltioon, jos sellaisessa lunta olisi.
Opettajien lomautuksista sikiää aina takuuvarma kiihkeä keskustelu. Opetuksen järjestäjän eli kuntien toimintaa pidetään vastuuttomana, koska ne pakottavat koulut lomautuksilla lainvastaisiin ja turvattomiin tilanteisiin. Laissa kirjoitettu oikeus oppia ei toteudu, sillä yksi opettaja huolehtii kahdesta luokasta yhtä aikaa. Se tarkoittaa sitä, että toinen luokallinen oppilaita on aina opetustilassa keskenään, ilman minkäänlaista valvontaa, koska luokan varsinainen opettaja on lomautettuna.
Tosiasiassa kuitenkin peruskouluissamme on tällainen tilanne päällä koko ajan kymmenissä kunnissa ja monissa suurissa kaupungeissa, vaikka kyse ei ole lomautuksista. Kysymys on sijaiskarenssista. Lukuisissa kunnissa on kolmen tai viiden vuorokauden pituinen sijaisenottokielto opetustoimessa. Kun opettaja on neljättä tai kuudetta päivää sairaana, vasta sitten hänelle saa palkata sijaisen. Siihen saakka hänen töistään huolehtii toinen opettaja eli tilanne on aivan samanlainen kuin lomautuksessa. Oppilaiden turvallisuus ja oikeus oppia vaarantuu täsmälleen samalla tavalla.
Keskustelua asiasta ei synny, koska edes huoltajat eivät ole ohjesäännöstä välttämättä tietoisia, eivätkä kunnat ymmärrettävästi pidä nolosta asiasta meteliä. Niin suomalaista meininkiä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
